tammikuu 2020 – Viittaajat

Kielipolitiikka viittomakielisen silmin

Olen Juhana Salonen ja esitän tässä autoetnografisen tutkimuksen minun elämästäni. Salonen on kuuro aikuinen, joka kärsi vakavista psyykkisistä ongelmista murrosiän aikana johtuen epävarmasta kieli-identiteetistään ja tietämättömyydestään ihmisoikeuksiensa suhteen.

Tutkimuksen tavoitteena on keskustella avoimesti Salosen elämästä ja pohtia erityisesti vähemmistökielen, kuten suomalaisen viittomakielen, merkitystä eheän kieli-identiteetin sekä ihmisoikeuksien tietoisuuden saavuttamisessa. Pääpainona on kaksi suuntausta: sosiokulttuurinen (kaksikielisyys, monikielisyys, viittomakieli, identiteetti) ja kielipoliittinen (kieli-ideologia, nationalismi, vähemmistökielen asema) näkemys.

Autoetnografia laadullisena tutkimusmenetelmänä sisältää yhteyden itsensä ja muiden kanssa (Chang, H. 2008. Autoethnography as method. Walnut Creek, CA: Left Coast Press.). Tutkimuksen aineisto koostuu henkilökohtaisista muistoista, itsearvioinnista, itsereflektiosta ja ulkoisista materiaaleista kuten päiväkirjoista, haastatteluista ja dokumenteista. Tutkija tarkastelee aineiston avulla yksilöllisiä ja yhteisöllisiä diskursseja kuurona olemisen kokemuksista sekä siihen liittyvistä sosiaalista suhteista yhteiskunnassa.

Tutkimus osoittaa, miksi on tärkeää tarkastella lähemmin sitä, kuinka kuuro henkilö löytää kieli-identiteettinsä yhteiskunnassa. Viittomakielet ovat vähemmistökieliä maailmalla – hyvin usein tiedon ja palvelujen saatavuus viittomakielellä ovat alhaisia. Tästä voi seurata vakavia kriisejä kuurolle henkilölle, jollei hän tiedosta omia kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksiaan valtaväestön keskuudessa.

Syvällisempää keskustelua tarvitaan siitä, kuinka vähemmistökielen kieli-identiteettiä ja ihmisoikeuksia voitaisiin kehittää. On välttämätöntä murtaa stereotypioita ja analysoida tarkemmin, miksi nationalismi tai uusnationalismi juontavat juurensa muun muassa muukalaispelosta ja eri kieli- ja kulttuurivähemmistöjen syrjinnästä joko tietoisella tai ei-tietoisella tasolla. Nationalismissa keskitytään useimmiten yhteen muottiin, jossa korostetaan valtakieliä, -kulttuureja ja yhteistä päämäärää. Esimerkiksi integraation ajattelumalli on mahdollisesti nationalismin perua. Kaunis ja utopistinen idea, jossa esiintyy kuitenkin puutteita yhteiskunnan monimuotoisuuden sekä eri kieli- ja kulttuuriperintöjen arvojen ymmärtämisessä.

Nationalismilla viitataan kansallisuusaatteeseen, joka korostaa kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Nykyisin kyseisellä sanalla on huono maine, koska se antaa sellaisen kuvan, että jokin tietty kansa tai kieli on parempi kuin muut. Aina ei ole ollut näin. Muun muassa 1800-luvun Suomessa eri kieliryhmät ajoivat yhdessä suomen kielen asemaa eteenpäin. Nationalismia tuleekin tarkastella kontekstisidonnaisesti. (Länsisalmi, R. & Viitamäki, M. 2018. Kieli ja nationalismi. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 9(6).)

Sitten kielipolitiikkaan. Suomea kutsutaan kaksi- ja monikieliseksi maaksi. Monikielisyyden ohella kielen sisällä voi olla myös suurta vaihtelevuutta eli heteroglossiaa, mikä näkyy muun muassa alueellisina ja sosiaalisina murteina (Dufva, H. & Pietikäinen, S. 2009. Moni-ilmeinen monikielisyys. Puhe ja Kieli 29 (1), 1–14).

Mutta ovatko kielet keskenään tasaveroisessa asemassa? Näytän videollani dokumentin (kohdassa 5.45 min), jossa Kuulokeskuksen korvalääkäri on tehnyt työkykyarvion minusta. Suomenkielisen viranomaisen silmissä minut voidaan viittomakielisenä luokitella alempiarvoiseksi. Tällainen asenne oli suurimpia syitä sille, miksi en halunnut lapsuudessani käyttää lainkaan suomalaista viittomakieltä. Tästä tarkemmin toisella videolla (viittomakielen merkitys lapsen identiteetille).

Autoetnografinen lähestymistapa on yksi avaintekijöistä, mikä voi auttaa valtaväestöä tiedostamaan paremmin yhteiskunnan moninaisuutta eri kieli- ja kulttuuriryhmien edustajien perspektiivistä katsottuna. Sekä tuomaan kielipolitiikkaa enemmän esille. Monikielisyyden periaate ei toimi, jos sitä tarkkaillaan ainoastaan valtaväestön silmin. Monikielisyyttä voi esiintyä myös kielen sisälläkin.

Myös on paikallaan pohtia tarkemmin peruskysymystä: Mitä kieli on? Se on monimutkainen ja kiehtova järjestelmä, jonka avulla ihmiset muun muassa ilmaisevat ajatuksiaan ja tunteitaan. Kieltä tuotetaan ja vastaanotetaan käyttäen eri aistikanavia eli modaliteetteja. Kysymys voi olla esimerkiksi auditiivisesta (kuulo), kinesteettisestä (liike), taktiilisesta (tunto) tai visuaalisesta (näkö) modaliteetista. Tällöin tulisi monikielisyyden ohella puhua myös multimodaalisuudesta. Kielen funktion, tarkoituksen ja sen eri ulottuvuuksien tiedostaminen voi kenties muuttaa yhteiskunnan asenteita.

Kielipolitiikka viittomakielisen silmin -esitelmäni esitettiin Helsingin yliopistossa järjestetyssä Nationalismi kielikoulutuksessa ja kielipolitiikassa -seminaarissa 15.11.2019. Autoetnografinen tutkimus Salosen elämästä perustuu Viiton – olen olemassa -teokseen (https://juhanasalonen.jimdofree.com/ ) ja julkaistuihin artikkeleihin (esim. Kieliverkostossa: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-huhtikuu-2018/viittomakielen-merkitys-ehean-identiteetin-rakentamisessa)

Viittomakielisen tutkijan ra(s)kas kielivalinta

10. otos, eikä onnistunut *kiroaa*

Tuossa kuvakulmassa näkyy lapsen leluauto

Vasta nyt huomasin, että hiukset sojottavat tuossa korvan takana

Viittomakielisiä tekstejä (=videoita) ei aina tee mieli tehdä. Niitä ei nykytekniikssa pystytä editoimaan samalla tavalla kuin tekstejä, jos huomaat virheen, sitten koko video on otettava uusiksi. Usein käy, että pieniä virheitä jätetään videoon, jos ovat vähänkin siedettäviä.

Blogeja tai www-sivuja jossa on pelkästään viitotuilla kielillä ei löydy. Sivuja jossa on kirjoitetun kielen rinnalla viitottuja kieliä löytyy muutamia, kuten www.acadeafic.org ja mobiledeaf.org.uk, jotka ovat molemmat akateemisia sivuja. Mutta niissä tai muissakin sivuissa ei ole sellaisia, joissa viitottu ja kirjoitettu kieli ovat esillä saman verran. Syitä näihin on ilmeisiä.

Viitottuja postauksia ei tehdä, koska se on kivaa tai helppoa. Näitä tehdään tietoisesti, kielipoliittisin perustein. On arvioitu, että joka toinen viikko kuolee yksi kieli (https://www.nationalgeographic.com/news/2018/04/saving-dying-disappearing-languages-wikitongues-culture/). Suomessakin on kieliä, jotka kamppailevat olemassaoloistaan, muun muuassa saamen kielet, romanikieli, karjalan kieli ja viittomakielet. Suomessa on kaksi kansallista viittomakieltä, suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli, jälkimmäinen 90 käyttäjällään toteutuu Unescon erittäin uhanalaisen kielen kriteerin.

Uhanalaisen vähemmistökielen elinvoimaisuus ja tulevaisuus on kiinni pitkälti sen puhujien henkilökohtaisista valinnoista. Näin totesi kielitutkija Annika Pasanen blogissaan vuonna 2010, pääset lukemaan siitä tästä. Katson, että etenkin meillä viittomakielisillä ja alan tutkijoilla on velvollisuus tuottaa enemmän viitottuja tekstejä, tämän teknologia mahdollistaa. Itselläni on huono omatunto, koska tiedän, etten joka kerta bloggaa molemmilla kielillä.

Tämä blogipostaus kahdella kielellä henkilökohtainen valintani.

Teen sen eteen, ettei suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli päädy kuolleiden kielten listoille.

—————-

Tätä videota varten

otin 4 otosta ennekuin se onnistui (otos 1: ihminen seisoi takanani, otos 2: pää ei toimunut, otos 3: viitoin ”saamelaisten viikko”, vaikka piti sanoa ”saamen kielet”
tätä luetteloa ei käännetty suomalaiselle viittomakielelle ja poden siitä huonoa omatuntoa
katselin Gavin Lilleyn videoita useamman kerran, pääset katsomaan tästä

Kuva: Maija Koivisto

Blogi julkaistu alunperin sivustolla tutkijaverkossa.wordpress.com (25.10.2019)

Tervetuloa lukemaan Viittaajat-blogia

Tätä uutukaista blogia kirjoittaa kolme viittomakielistä akateemisen taustan omaavaa asiantuntijaa Jyväskylästä ja Helsingistä. Ajatus blogin avaamisesta on muhinut pidempään ja nyt oli sopiva hetki tarttua tuumasta toimeen. Blogin nimen idea syntyi siitä, kun jo 1800-luvulla kuuroista käytettiin nimitystä ”viittaajat” ja kuurojen viittomakielen käytöstä käytettiin verbiä ”viitata”. Tänä päivänä, vuonna 2020 me asiantuntijat viitomme ja viittaamme – koska meillä on asiaa. Tässä blogissa kirjoittelevat vuorotellen viittomakieliset Maija Koivisto (KM, väitöskirjatutkija) , Ulla Sivunen (KM) ja Juhana Salonen (FM). Kirjoitamme sitoutumattomina. Lisäksi kutsumme vierailevia asiantuntijoita ja viittomakielisiä postaamaan eri teemoista. Postauksemme koskevat Suomen viittomakieliä, viittomakielisten kuurojen asemaa Suomessa ja kansainvälisesti, kieli- ja sosiaalipolitiikkaa, vammaispolitiikkaa, kulttuuria ja muita yhteiskunnallisia teemoja. Julkaisemme myös mielenkiintoisia poimintoja kuurojen historiasta. Otamme sitoutumattomina kriittisesti kantaa, tuomme ajatuksiamme ja kokemuksiamme esille pienen kielivähemmistön jäseninä. Olemme kokeneita kirjoittajia. Tässä blogissa tullaan julkaisemaan myös jo aiemmin muissa medioissa julkaistuja kirjoituksiamme lyhentämättöminä tai muokattuina.

Blogin kautta tarjoamme mahdollisuuden jakaa kuurojen kertomuksia ja oikeuksiimme liittyviä epäkohtia myös anonyymeinä. Pyrimme osaltamme lisäämään tietoa viittomakielistä, kuuroudesta, asemastamme, arjestamme ja varsin upeasta viittomakielisestä yhteisöstämme. Meillä viittomakielisillä kuuroilla, huonokuuloisilla ja kuulevilla on rikas ilmaisuvoimainen kieli, kulttuuri ja historia – josta olemme erityisen ylpeitä. Pyrimme pitämään blogin kaksikielisenä. Tavoitteenamme on lisätä yhteiskunnallista keskustelua ja tietoisuutta kuuroista ja viittomakielistä.

Blogin toteutus: Ullan kurssityönä Jyväskylän yliopiston Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen Kieli muuttuvassa yhteiskunnassa -maisteriohjelmassa, kurssilla Monialainen kieliasiantuntija työssä (MONS1002), tammi-helmikuu 2020.