Kerron nyt aiheesta: Miksi viittomakieli on tärkeä osa lapsen identiteetin kehittymistä?
Kerron teille kokemuksistani. Synnyin 80-luvulla kuurona kuulevaan perheeseen. Myös kaikki sukulaiseni olivat kuulevia. Perheeni sai kuulokeskukselta hyvin vähän tietoa viittomakielestä. Vanhempani pohtivat, millaisessa kieliympäristössä minut tulisi kasvattaa. Jossain määrin vanhempani saivat viittomakielen opetusta, mutta kasvuympäristöni ei ollut viittomakielinen. Vanhempani olivat kyllä hyvin kiinnostuneita viittomakielestä, mutta yritykset saada lisätietoa kariutuivat erilaisiin esteisiin.
Käytin hyvin vähän viittomakieltä, päinvastoin pääasiallisesti suomen kieltä, jossa kielitaitoni kehittyikin hyvin. Koulussani korostettiin suomen kieltä. Vaikka myös muita kuuroja oppilaita oli, opetusmetodi oli kuitenkin vahvasti suomenkielinen. Käytettiin viitottua puhetta, joka ei ole varsinaista viittomakieltä.
Kävin säännöllisesti kuulontarkastuksissa kuulokeskuksessa, jossa lääkärit kannustivat minua käyttämään suomen kieltä eivätkä suositelleet viittomista. Lapsuuteni meni aika mukavasti. Pärjäsin hyvin koulussa, minulla oli kavereita, mutta murrosiässä alkoi tulla takapakkia.
Tunsin oloni yksinäiseksi enkä tiennyt, mikä identiteettini olisi. Häpesin kuurouttani. Sain ympäristöstäni sellaisen mielikuvan, että kuurous ei ole hyväksyttävää. Sen sijaan olisi hyvä olla niin kuin kuuleva ja käyttää suomen kieltä. Omaksuin tällaisen ajattelumallin, joka vaikutti suuresti minuun murrosiässä. Olin sisältäni aivan rikki ja täynnä haavoja enkä tiennyt, kuka oikein olen.
Vasta vuosien kuluttua, noin kahdenkymmenen vuoden iässä, aloin käyttää enemmän suomalaista viittomakieltä ja tutustua muihin kuuroihin. Samalla oivalsin, että kuurot pystyvät menestymään elämässään. Nämä kuurot olivat minulle roolimalleja, kuten kaikkien tuntema Liisa Kauppinen. Tutkiskelin sydäntäni ja oivalsin, että viittomakieli toimisi tunnekielenäni. Kun aloin viittoa yhä enemmän, ymmärsin itseäni paremmin. Löysin mm. identiteettini ja roolini yhteiskunnassa.
Kun viittomakielen taitoni vahvistui, myös suomen kielen taitoni parani. Näin sain vahvan, kaksikielisen identiteettipohjan. Pitkän prosessin päätteeksi olen tänä päivänä erittäin ylpeä viittomakielinen, ja suomalainen viittomakieli on vahva perusta identiteetissäni.
Olen huolissani tämän päivän lapsista, heidän kieliympäristöstään ja identiteettinsä kehittymisestä. Tänä päivänä valtaosalle kuuroista lapsista leikataan sisäkorvaistute ja moni heistä ei viito, sillä perheille ei tarjota viittomakielen opetusta. Olen tavannut monia näitä perheitä, ja vanhemmat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että viittomakielinen kasvuympäristö puuttuu.
Suomessa viittomakielen opetusmahdollisuudet ovat hyvin vaihtelevia. Opetus edellyttää usein lääkärinlausuntoa, jota ei välttämättä saa. Lisäksi kunnat kinastelevat opetusjärjestelyjen velvoitteista. Vakavia seurauksia on syntynyt. Keskustelin erään äidin kanssa, joka kertoi, että hänen perheensä on taistellut kiivaasti viittomakielen opetuksen puoltamisen puolesta. Perhe on myös pyytänyt apua eri järjestöiltä. Siltikään he eivät ole saaneet viittomakielen opetusta kotikaupungiltaan.
Tämän päivän yhteiskunta ei ymmärrä viittomakielen merkitystä, vaan se nähdään edelleen apukielenä. Se otetaan ehkä käyttöön silloin, kun sisäkorvaistuteleikattu lapsi ei hyödy puhutusta kielestä. Mutta tämä on täysin väärä suunta. Viittomakieli pitäisi olla heti alusta alkaen käytössä puhutun kielen rinnalla. Näin kaksikielisyyden periaate pääsisi toteutumaan.
Näytän teille pian esimerkin videolta (alkaa kohdassa 5.24 min), jossa olen itse 7-vuotias pikkupoika. Voitte seurata, mitä sellaisessa tilanteessa, kun lapsella ei ole viittomakielistä pohjaa identiteetissään, voi tapahtua.
Varmasti huomasitte videolta, miltä näyttää, kun lapsi on yksin ja vetäytyy porukasta. Minä olin omissa maailmoissani, en ymmärtänyt mitä ryhmässä viitottiin, ja nämä ajat ovat jääneet mieleeni tosi kovina. Minulle oli raskasta olla porukassa, jossa en ymmärtänyt yhtikäs mitään. En ollut myöskään sinut puhutun kielen puolella, jolloin olin tuplasti yksinäinen. Se tuntui tosi pahalta. Olo oli kuin suljetussa huoneessa, josta ei pääse ulos.
Muut eivät ymmärtäneet minua, enkä minä ymmärtänyt heitä. Kesti kauan ennen kuin pääsin näiden vaikeiden vaiheiden yli. Ja tänä päivänä huomaan samoja ilmiöitä lapsissa. Moni heistä on yksin, kenties syrjäytynyt. Tänä päivänä lähikouluperiaate on vahvistunut, ja se tarkoittaa sitä, että viittomakielen taidoiltaan hyvin erilaiset lapset ovat hajallaan lähikouluissaan. Kuka huolehtii heidän identiteettinsä kehittymisestä? Kuka tukee heidän perheitään? Heitä tulisi enemmän kuunnella sekä kannustaa käyttämään viittomakieltä ja kaksikielistä opetusta.
Muistan hyvin lapsuusajoiltani sen, että lapset ovat hyvin herkkävaistoisia ja aistivat, mitä ympäristössä ajatellaan. Jos aikuisten asenne viittomakieltä kohtaan on kielteinen, eikä sen käyttöä suositella, lapsi omaksuu vastaavan ajattelutavan. Lapsi ei välttämättä tällöin halua viittoa. Näin kävi myös minulle. Äitini olisi viittonut kanssani, mutta minä kielsin häntä viittomasta, koska häpesin silloin viittomakieltä. Lapsille olisi erittäin tärkeä antaa malleja siitä, kuinka viittomakieltä arvostetaan ja siihen suhtaudutaan positiivisesti. Jos vanhempien täytyy kamppailla viittomakielen opetuksen saamisen puolesta, lapset saattavat turhautua eivätkä halua enää viittoa. Tästä saattaa koitua myöhemmin murrosiässä vakavia ongelmia, kuten minulle kävi.
Olen kirjoittanut kirjan kokemuksistani: Viiton – olen olemassa. Mielestäni tänä päivänä olisi hyvä tiedostaa tarkemmin se, miten tärkeä osa viittomakielellä on lapsen identiteetin rakentumisessa. Meidän täytyisi ottaa huomioon lasten oikeudet ja edetä heidän ehdoillaan. Kuinka me aikuiset voisimme huomioida heitä paremmin? Meidän aikuisten tulisi myös muistaa se, että me olemme roolimalleja. Tätä ei saa unohtaa. Lasten täytyy saada kasvaa sillä lailla, että he voivat hyväksyä itsensä ja saada kielellinen moninaisuus: puhutut kielet, viitotut kielet, ja tätä kautta kehittyä monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä. Jos tämä estetään, seuraukset voivat olla vakavia. Saattaa tulla masennusta ja muita mielenterveyden häiriöitä. Samalla lailla kuin minä jouduin kärsimään tilanteestani murrosiässä. Ei ole leikin asia.
Minä toivon todella hartaasti, että pohtisimme yhdessä tätä tärkeää identiteettiteemaa. Viittomakieli on Suomessa vähemmistökieli. Jos perheiltä kielletään mahdollisuus opiskella viittomakieltä, voi olla, että he eivät koskaan enää pääse sen pariin. Suomen kieltä ja muita puhuttuja kieliä on jatkuvasti runsaasti tarjolla, viitottuja kieliä taas hyvin vähän. Olisi hyvä pitää tästä vähästäkin viittomakielen tarjonnasta kiinni.
#viitonolenolemassa
Viittaajat 